Epäluuloisuus on suunnatonta voimavarojen haaskausta. Itse olen varsin epäileväinen ja luuloinen ihminen, ja yleensä yllätyn iloisesti kun epäni ja luuloni osoittautuvat vääriksi. Lienee kyseessä vanha totuus ’’pessimisti ei pety’’.
Pari päivää sitten ostin huuo.netistä pari tavaraa ja huomasin että niiden silloinen omistaja sijaitsi vain reilun puolen kilometrin päässä kotoani. Siispä treffejä sopimaan ja tavaroita noutamaan. Tarkistin paikan netin reittioppaasta (jep jep) ja totesin henkilön asuvan alueen (mielestäni) karmeimmassa kerrostaloyhtiössä.
Kävellessäni tavaroita noutamaan ajattelin että herran jestas, minähän asun täällä itsekin, enhän voi näin ajatella ja tuntea... Vai voinko? Juuri kyseisten kerrostalojen liepeillä olen useimmiten nähnyt poliisiauton ja erilaisia epämääräisiä retkueita. Sisäpihalla seurasin hetken rappukäytäviin meneviä ja niistä ulos tulevia maahanmuuttajataustaisia henkilöitä, kokosin itseni ja soitin ’’myyjälleni’’. (Tässä kohtaa tulee väistämättä mieleen että olisin voinut olla toisenlaisellakin ostokeikalla...).
Ja mitä tapahtuu? Oven tulee avaamaan mitä tavallisin ja mielyttävin itseäni hieman vanhempi naishenkilö. Huutisostokseni on paljon kuvattua paremmassa kunnossa ja saan pari tuotteeseen liittyvää kaupanpäällistäkin. Poistuessani asunnosta en tiedä itkisinkö vai nauraisinko, visiitti oli mitä mielyttävin, ympäristö ei. Mutta edelleen, asunhan täällä itsekin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti